Aika on mennyt, kuten arvata saattaa, tiiviisti raksalla, joten blogin päivittäminen on jäänyt tekemättä. Nyt tuli kuitenkin sopiva hetki kirjoitella viimeaikaisista tapahtumista raksalla.
Alkuperäinen puhallusvillamies siirteli puhallusta eteenpäin vedoten milloin mihinkin syyhyn, joten vaihdettiin firmaa. Vakio-puhalluksen porukka lupasi tulla viikon varoitusajalla ja niinhän he tulivatkin. Tiistaina 15.11. pihaan ajoi kaksi autoa, jotka alkoivat sylkeä villaa sisuksistaan melkoiseen tahtiin. Homma kesti kaikkineen n. 6 tuntia ja villaa meni 180 m2 yläpohjaan 166 m3. Hieman enemmän, kuin laskennallinen määrä joka oli n. 150 m2. Puolen metrin kerros kun kuulemma tiivistyy onteloon puhallettaessa siten, että menekki on melkein kaksinkertainen verrattuna vapaaseen tilaan puhallettaessa. Ei käy kateeksi puhallusvillamiehiä, sen verran pölyistä ja sotkuista homaa näytti olevan.
Kun villat oli puhallettu, laitoimme 9 kw puhaltimen lämmittämään taloa. Lämpimässä on ollutkin huomattavasti mukavampi painaa hommia. Villojen asennuksen jälkeen paikkailin villoittajien höyrysulkuun tekemät reiät ja aloitin lattian eristämisen. Lattiaan laitoin 25 mm epsin ja sen päälle 100 mm platina epsin. Platinassa kun eristävyys on kuulemma 20 % normaalia epsiä parempi. Väliseinien kohdille laitoin vain 50 mm sinistä uretaanilevyä ja raudoituksen, jotta betonilaattaan jää paksunnos kantamaan painavia harkkoväliseiniä. Takalle jätettiin myöskin varaus. Eristeiden päälle asennettiin sähköputket sekä vedettiin loput vesijohdot suojaputkissa. Myös sähköjohdot vedettiin jo valmiiksi putkiin, jotta ongelmia ei sujutuksessa tulisi.
Lauantaina 3.12. vakioapuri Antti Karhunen tuli auttamaan harjateräsverkkojen kantamisessa paikoilleen. Lauantaipäivän aikana saimme koko talon harjaverkot asennettua, surrattua kiinni toisiinsa sekä korokepalat asennettua.
Keskiviikkona 7.12. Warmian lattialämmitysputkien asentajat tulivat tekemään asennuksen. Asennus sujui nätisti päivän aikana ja lattia saatiin kuin saatiinkin valmiiksi torstain 8.12. valua varten. Valu meni hyvin ja tasaista tuli.
Viimeiset kuusi viikkoa olen liimaillut väliseiniä. n. 1200 väliseinäharkon asennus alkaa olla loppusuoralla. Muutama seinänpätkä on vielä kesken ja sitten laikkaamiseen tulee hetkeksi taukoa. Laikkakonetta on tosiaan joutunut viimeaikoina käyttämään, kun väliseiniä ei voi suunnitella modulimitoin. Siitä aiheutuu se, että joka varvilla ainakin yksi harkko on katkaistava oikean mittaiseksi. Lisäksi sähkörasioiden ja hanakulmarasioiden asennus on teettänyt melkoisesti töitä. No nyt ollaan jo kevyesti voitonpuolella.
Tasoitemies Renee Peegel aloitti tiilitasoitteiden ruiskimisen talon pohjoissiivestä perjantaina 20.1.2012. Päivässä Renee saikin paljon aikaiseksi, sillä koko pohjoisiipi oli verkoitettu ja pohjatasoitettu päivässä. Sovittiin Reneen kanssa, että loppuosa talosta on tasoitettavassa kunnossa maanantaina 30.1.
Lapset ja Minttu ovat auttaneet väliseinäharkkojen kantamisessa sekä talon ja pihan siivoamisessa. Jessika, Niilo, Janika ja Saana kantoi kukin oman huoneensa harkot huoneen keskelle pinoon. Minttu on huoltanut kotia ja raksamiestä. Nyt kun Minttu menee serratus pareesin korjausleikkaukseen tiistaina 31.1. niin huoltaja on hetkeksi poissa pelistä. Sairaslomaa tulee ainakin 2 kk ja ensimmäisen kuukauden aikana kaikenlainen nostaminen on kiellettyä. Saa nähdä miten arjesta selvitään ilman tehopakkaus Minttua.
Seuraavaksi vuorossa on ilmastointia, sähköjä ja alaslaskettujen kattojen nikkarointia.